Tulevien tapahtumien kalenteri

Tulevat tapahtumat 

Järjestän tapahtumia, jotka kokoavat yhteen rentoutumisen, oman äänen kuulemisen, sisäänpäin kääntymisen mahdollisuuden ja oivallustan kokemisen. Luon tilan ja alustan esimerkiksi ruuhkavuosissa eläville vanhemmille, varhaiskasvatuksen työntekijöille ja tietenkin kenelle vain, kuka kaipaa pysähtymistä turvallisessa hiljaisuudessa. Tärkeintä on saada tiputtaa hanskat ja kuulla oma ääni kaiken arjen hälinän keskellä. Tapahtumat ovat toisinaan suunniteltu tietylle kohderyhmälle, joissa saa jakaa omaa tarinaansa ja kuulla muiden kokemuksia. Joskus kuuntelu ja muiden tarinoiden peilaaminen on yhtä voimaannuttavaa kuin oman elämän reflektointi. 

Osallistumalla pääset nauttimaan rennosta olotilasta, rauhallisesta ja turvallisesta tunnelmasta. Voit ehkä myös kohdata uusia ihmisiä ja laajentaa suhtautumista tähän ainutkertaiseen elämään. Rakennan jokaisen tilaisuuden niin, että tunnet olosi tervetulleeksi ja voit lähteä kotiin hieman inspiroituneempana, tasapainoisempana ja ajatukset kirkkaampana, kuin tullessasi.

Järjestämme yhdessä fysioterapeutti Kristiina Levanderin kanssa syksyllä ihanan sunnuntai- illan sinulle Tuusulassa, Muorinkujalla! Voit valita, haluatko osallistua Krissen ohjaamalle pilates- tunnille, minun ohjaamalleni rentoutustunnille, vai molempiin. 

PILATES + SYVÄRENTOUTUS SUNNUNTAISIN KOKO SYKSYN AJAN. 


PILATES - KEHONHUOLLON PIENRYHMÄVALMENNUS klo 18, ennen Sarin rentoutustuntia

Miten säilyttää hyvä toimintakyky niin arjessa kuin vapaalla?

Pilates harjoitteet notkistavat niveliä ja venyttävät lihaksia, sekä kuntouttavat kipuilevaa kehoa ja ehkäisevät niiden syntyä.

Pilates tunnilla syvien tukilihasten harjoittelun ansiosta keho vahvistuu, ryhti paranee ja saavutat paremman kehonhallinnan. Opit tunnistamaan oman kehon asentoja ja liikkeitä paremmin. Pilatestunnilla liikkeeseen yhdistetään hengitysharjoitus, mikä rauhoittaa hermosto - keo ja mieli voivat paremmin.

Tunnilla pilatesohjaajana, fysiikkavalmentajana ja tukenasi, ammattitaidolla ja lämmöllä v. 1997 Kristina Levander

Tunnin sisällöstä voit kysyä Krisseltä osoitteesta:

HINTA: 16 €

  • Osallistumalla Pilatekseen ja Syvärentoutukseen saat tunnit edullisemmin, yhteishintaan 27 € / ovh 30 €. Laita tällöin siitä tieto varauksen viestikenttään tai ilmoita asiasta maksun yteydessä.

Maksutapana käyvät Mobile Pay, Edenred, Epassi ja Smartum, laskutus ja käteinen.

VARMISTA PAIKKASI JA ILMOITTAUDU Tuusfysion varauskalenterista; osoitteessa www.tuusfysio.com/liikunta 



SYVÄRENTOUTUS klo 19.10, Krissen pilates-tunnin jälkeen

LEMPEÄ, KEHON JA MIELEN PIENRYHMÄVALMENNUS

Ihana, syvästi palauttava tunti sisältää maadoittavaa ja rauhoittavaa hengitystä sekä mielikuvamatkan, jossa saat katkaistua arjen kelat ja hiljentyä omien ajatusten ja kokemusten äärelle.

Harjoitus päättyy lempeään virkistymiseen, josta saat lähteä kevein askelin omiin ilta-askareisiin.

Tälle matkalle sinut luotsaa Sari Björn, rentoutusvalmentaja ja erityisopettaja, jolle on sydämmen asia auttaa aikuisia lepäämään ja palautumaan.

Tunnin sisällöstä voit kysyä Sarilta osoitteesta:

HINTA: 14 €

  • Osallistumalla Pilatekseen ja Syvärentoutukseen saat tunnit edullisemmin, yhteishintaan 27 € / ovh 30 €. Laita tällöin siitä tieto varauksen viestikenttään tai ilmoita asiasta maksun yhteydessä.

Maksutapana käyvät laskutus ja käteinen.

VARMISTA PAIKKASI JA ILMOITTAUDU Tuusfysion nettisivuilla varauskalenterista; osoitteessa www.tuusfysio.com/liikunta